sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kesäsunnuntai Sacramentossa


Tänään oli meidän toiseksi viimeinen sunnuntai Sacramentossa, ennenkuin suuntaamme Alaskaan. Meidän on ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus käydä brunssilla Tower Cafe nimisessä ravintolassa, johon tuntuu olevan aina pitkä jonotus. Pari kertaa olemme käyneet ovella, mutta ensimmäisellä kerralla meillä oli niin kova nälkä, ettemme jaksaneet jonottaa melkein tuntia ja toisella kertaa jono oli kolme tuntia!!! Tuohon ravintolaan ei voi tehdä pöytävarauksia. Tänään siis suuntasimme sinne heti aamusta. Jonoa oli 45min verran. Jonotus tuolla ei ole yhtään pöllömpää, koska ravintolan ulkopuolella on todella tunnelmallinen puutarha, jossa on suihkulähde ja runsaasti penkkejä jossa odotella omaa vuoroa. Ruoasta en ottanut kuvia, mutta ainakin oma French toast oli erinomainen, se onkin palkittu Sacramenton parhaana laatuaan.
Tässä puutarhassa kelpaa odotella pöytään pääsemistä.

Tytöt juoksivat heti ensimmäisenä suihkulähteen luokse.
Brunssin jälkeen suuntasimme Old Sacramentoon juna-ajelulle. Meillä on vuoden jäsenyys junamuseoon, joka oikeuttaa ilmaisiin ajeluihin vanhalla junalla Sacramento joen vierustaa. Tämä olikin jo itseasiassa kolmas kerta kun käymme tuolla 45min kestävällä ajelulla. Tänään keli oli vaan hieman liian kuuma, jopa ulkona varjossa istuskeluun ja junamatkan aikana tuli vähän turhan hiki. Junassa on mahdollista istua sisällä (ei ilmastointia) tai avonaisessa vaunussa, jossa tuuli tuo hieman helpotusta kuumuuteen.

Junan veturi.
Sophia katselee maisemia.

Sacramenton keskustaa junan kyydistä. Kaukana keskellä näkyy Capitol building. Sacramento on Californian pääkaupunki.

Lisää keskustaa.
Toisella puolella rataa Sacramento joki.
 Juna-aseman vieressä oli näytillä vanhanaikaisia lasten leikkikaluja ja niitä meidänkin tytöt jonkin aikaa katselivat.



Sacramento joki.

Olivialla on hassu tapa osoittaa keskisormella.
Old Sacramenton jälkeen kävimme vielä jäätelöllä ihan huippupaikassa nimeltään Gunthers Ice-cream. Löysin tämän paikan ihan sattumalta tyttöjen kanssa jokuaikaa sitten ja nyt veimme myös daddyn sinne.



Osa valikoimasta.
Olivian birthdaycake jäätelö.

Sophian bubblegum jäätelö.
Kotimatkalla lämpötila näytti taas 40c, joten ei lähdetty tyttöjen pyynnöistä huolimatta puistoon. Huomiseksi on luvattu samanlaista keliä, joten puistoon on suunnattava heti aamusta. Tuo 40c tuntuu kyllä niin kuumalta, että puistossa istuskelu ei ole kovin mielekästä tekemistä.

3 kommenttia:

  1. Isoja tyttöjä jo. Heillä on aina niin kivoja mekkoja ym, en voi kuin ihastella poikalasten äitinä. Musta on kiva että useimmiten heillä on myös erilaiset vaatteet, eikä samanlaiset kuten kaksosilla yleensä, tuli mieleen että tuleeko tytöille riitaa kumpi saa minkäkin vaatteen tai mekon, esim minä haluan tuon pinkin enkä raidallista? Haluaisivatko aina laittaa samanlaisen kuin siskolla? Musta nimittäin tuntuu että veljestenkin kesken kaikkea pitäisi olla kaksi samanlaista tavaraa kun aina halutaan juuri se joka veljellä on. Tappelevatko muuten keskenään?

    VastaaPoista
  2. Sitä useat poikien äidit tuntuvat harmittelevan kun ei pääse ostamaan tyttöjen juttuja. Vaikka kyllä poikienkin jutut on kivoja, nyt on tullut niitäkin osteltua tulevalle vauvalle.
    Tytöt ei kauheasti perusta vaatteista, joten mä saan oikeastaan päättää mitä päälle laitetetaan. Meillä oli ennen kyllä jonkin verran samanlaisiakin vaatteita, mutta nyt olen ostanut erilaisia että ihmisten on helpompi suhtautua heihin yksilöinä eikä heitä ajateltaisi aina settinä. Mutta kyllä meillä edelleen on samisvaatteita, mutta uusia ei ole tullut ostettua.
    Samanlaisista tavaroista riitely on meillä ihan arkipäivää :) Varsinkin ennen oli ihan mahdotonta kun kaikki olisi aina pitänyt olla ja tehdä samanlailla kuin toisella. Esim. vaippa-aikana tuli kauhea huuto jos vaipoissa ei ollut samat kuviot. Kaikki ovien aukamiset jne. olisi pitänyt tehdä kahteen kertaan ja siltikin tuli huuto. Kun hain heidät tarhasta niin tuli aina itku sille joka ei ehtinyt ensimmäisenä syliin. Nuo ajat oli tosi raskaita ja onneksi "tyhmistä" jutuista tappelu on vähän vähentynyt. Olen kyllä itsekin ottanut tosi tiukan linjan siinä, että he saavat erilaisia tehtäviä ja että aina ei kaikki mene yhdenmukaisesti. Yksi mieleenpainuvimmista kiistoista oli, kun mulla oli toisessa kädessä kaksi sormusta ja toisessa yksi ja saivat aina kauhean tappelun siitä, että kumpi saa pitää siitä kädestä kiinni jossa on ne kaksi sormusta.
    Kolme vuotta täytettyään tytöt ovat myös alkaneet leikkimään keskenään, eikä yhdessä olo ole enää pelkkää tappelua. Tuo kolmevuotta onkin yleensä se ikä kun lapset oppivat yhdessä leikkimisen alkeet, sen sijaan että leikkisivät rinnakkain. Tytöt tietysti tuntevat toisensa niin hyvin, että tietävät mistä narusta vetää jos haluavat ärsyttää siskoa. Ne on vähän niinkuin sellainen vanha pariskunta, jotka kinastelee, mutta silti pitävät toistensa puolia.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aika samalta kuin veljesten touhu joilla ikäero 3 vuotta:) Nekin kyllä tietää miten toisen saa ärsytettyä. Mutta se kuulunee normaaliin sisarussuhteeseen. Toi sormusjuttu on jo aika pitkälle viety:D

    VastaaPoista