Pohdintaa

Suomi ja USA ovat molemmat länsimaita ja noin äkkiseltään voisi kuvitella ettei meillä ole kovasti kulttuurieroja. USA on kuitenkin valtavan kokoinen maa ja tänne mahtuu jos jonkinlaista tallaajaa.

Omahassa, Nebraskassa jossa olin vaihto-oppilaana oli sellaista perusamerikkalaista meininkiä. Nebraskan 1,8 miljoonasta asukkaasta 89,9 % on Yhdysvaltojen väestönlaskennassa valkoihoisiksi luokiteltuja eli sellaisia, joiden tausta on Euroopassa, Lähi-idässä tai Pohjois-Afrikassa.

Kaliforniassa asukkaita on noin 38 miljoonaa. Väestönlaskennan mukaan Kaliforniassa ei ole selkeää enemmistöryhmää. Espanjaa puhuvia on noin kolmannes, muita merkittäviä ryhmiä ovat aasialaiset, mustat ja intiaanit. Espanjan puhujien ennustetaan olevan enemmistönä vuoteen 2040 mennessä.
Täällä Sacramentossa on asukkaita vajaa 470'000, joista valkoisia on 34,5% (Vuonna 1970 luku oli 71,4%). On siis sanomattakin selvää, että muualta tulleet ovat muokanneet kulttuuria täällä Kaliforniassa. Suomessa on se yksi kulttuuri, toki jotain pieniä eroavaisuuksia etelän ja pohjoisen,  idän ja lännen välillä. Täällä Kaliforniassa on varmasti kymmeniä kulttuureja, joilla kaikilla omat tapansa ja perinteensä, puhumattakaan uskonnoista.

USA:ssa, kuten Suomessa, kaikki eivät ole samanarvoisessa asemassa. Täällä perhetausta ja asuinalue määrittelee jo hyvin pitkälle sen, minkälainen tulevaisuus henkilöllä tulee olemaan. Asuinalue on tärkeä, koska alueelta kerätyillä kiinteistöveroilla katetaan koulujen kuluja. Jokaisella koululla on arvosana (1-10) riippuen siitä minkälaisia tuloksia oppilaat ovat saaneet kokeissa. Hyvillä alueilla koulujen arvosanat ovat yleensä 8-10 ja muilla alueilla sitten huonompia.

Tässä Sacramenton alueella on kaupunki nimeltä Granite Bay. Katselin netistä, että tuon alueen kouluilla oli miltei poikkeuksetta todella hyvät arvosanat. Päätimme lähteä ajelemaan ja katsomaan minkälainen paikka tuo Granite Bay on. Ajelun anti jäi aika vähäiseksi, sillä alueella oli gated community toisensa jälkeen, ja tyydyimme katselemaan taloja aitojen toiselta puolelta.
Nähtiin me onneksi muutama talo vähän lähempääkin ja samalla saatiin ihaille niiden talojen pihassa kasvavia viinitarhoja. Ei ollenkaan pöllömpää, että viinit tulee omalta takapihalta.
Yritin etsiä netistä tietoa, siitä kuinka monet asuvat aidatuilla alueille (gated communities). Vastausta en kuitenkaan löytänyt. Muistelen kuitenkin, että erään laadukkaan reality-ohjelman (OC:n täydelliset naiset) alkuspiikeissä sanottiin, että yli 8 miljoonaa asukasta asuu aidatuilla alueilla. Suurin osa heistä taitaa olla Kaliforniassa ja Floridassa. Tässä meidänkin alueella on aidattu alue. Talot näyttävät ihan samanlaisilta kuin muutkin talot tässä alueella, mutta heillä on siellä aitojen takana mm. klubirakennus, jossa kaikenlaista tekemistä asukkaille. Tämäkin suuntaus kertoo jokatapauksessa Amerikkalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Aidat kertovat aina siitä, että jollain on mahdollisuus olla siellä sisällä ja toiset jäävät ulkopuolelle.
 

Tuolla taka-alalla näkyy rypäleviljelmiä

Kaliforniassa itselleni vaikeinta on ollut tottua siihen, että täällä on suhteellisen paljon kodittomia. Mukavat kelit varmasti tuovat heitä tänne muualtakin Yhdysvalloista. Luin lehdestä joku aika sitten, että Sacramentossa kuolee yksi koditon joka viikko. Täällä tuntuu olevan vapaallajalalla myös paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä. Jason oli ensimmäiset pari kuukautta töissä keskustassa ja kertoi minulle päivittäin kohtaamisista kodittomien ja "hullujen" kanssa. Suurinosa mielenterveyshäiriöistä kärsivistä tuntuu olevan ihan harmittomia, mutta mistäs sitä ikinä tietää jos niillä napsahtaa päässä jotain. Täällä on myös monessa kadunkulmassa kerjäläisiä pyytämässä rahaa, milloin lapsilleen, milloin kaljaan. Minulta on tultu kerjäämään rahaa jopa kaupassa ja useammin kuin kerran kaupan parkkipaikalla. Kuulostaa ehkä vähän eri Amerikalta kuin minkälainen kuva annetaan telkkarissa. Köyhyys on täällä todellista. Se ei ole samanlaista köyhyyttä kuin mistä Suomessa valitetaan. Täällä yhteiskunta ei pelasta jokaista yksilöä. Jokainen on oman onnensa seppä. Tälläisenä keskiluokkaisena täällä on ihan kiva asua ja olla, mutta köyhänä kyllä palaisin äkkiä takaisin Suomeen.

Loppuun vähän sekalaisia kuvia. 

Kodittomien telttoja. Kuva lainattu.

Intialaisia miehiä kokoontumassa meidän lähipuistossa.

Tytöt menivät istumaan tälläisen Intialaisen pariskunnan syliin :)

Muutama viikko sitten tytöille laitettiin korvikset. Tässä Olivia.

Sophia

Käytiin myös ekaa kertaa leffassa. Tämä oli meille suuri saavutus, koska tytöt eivät ole kiinnostuneet telkkariohjelmista kuin vasta muutaman kuukauden ajan. Popcornit toimivat hyvänä viihdytyksenä.

Meidän koti

Ajattelin nyt viimeinkin laittaa kuvia meidän kodista. Tämä on tälläinen hyvin perinteinen amerikkalainen talo. Meillä on kokolattiamatto melkein jokapaikassa ja seinät ovat kellertävän beiget. Meillä on ruma tiilitakka, joka vielä olohuoneen seinästä liian suuren tilan ja katossa roikkui jo valmiiksi valitut (kamalat) valaisimet. Keittiön kaapit ovat puiset ja sen väriset, että ne eivät voi oikein istua kenenkään sisustukseen. On tässä talossa tietysti hyviäkin puolia, nimittäin suomalaisittain meillä on ruhtinaallisesti tilaa (220m2) ja mä tykkään, että autotallista pääsee suoraan keittiöön. Kuten sanotaan, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä alla kuvia.

Talo ulkoapäin

Eteinen

Vierashuone

Keittiö ja ruokailutila

Keittiöstä olohuoneeseen päin.

Keittiö.

Olohuone. Taustalla tyttöjen leikkihuone.

Leikkihuone

Leikkihuone

Sitten siirrytään yläkertaan:

Yläkerran aula

Yläkerran aula

Kodinhoitohuone

Yksi huone on ihan tyhjänä.

Tyttöjen makkari

Tyttöjen makkari

Tyttöjen kylpyhuone ja vessa

Meidän makuuhuone

Meidän makuuhuone

Meidän kylpuhuone

Kuten kuvista näkyy niin seinät on tyhjät ja sellaisina varmaan pysyvätkin, koska vuokralla tässä vaan ollaan. Itse inhoan tuota kokolattiamattoa ja seinien väriä, koska mitkään huonekalut ei oikein sovi niiden kanssa eikä voi laittaa normaali mattoja lattioita piristämään.

Kuiva talvi

Me ollaan oltu täällä nyt 2,5kk ja täällä ei ole satanut kunnolla vielä kertaakaan. Sellaista kevyempää sadetta on tullut kahtena päivänä. Kaikki Suomesta roudatut sade- ja kuravaatteet on jääneet kaapin perukoille. Ihan mukavaahan tämä on ollut siltä kantilta, että joka päivä on päässyt puistoon ja ei ole kauheasti tarvinnut miettiä pukeutumista. Monena päivänä on riittänyt ihan pitkähihainen paita, ja joinain päivinä ollaan heitetty takit lisäksi päälle.

Luonnon kannalta tälläinen kuivuus ei sitten olekkaan niin hyvä asia. Tämä talvi on nimittäin ollut kuivin yli 100 vuoteen. Ihmisiä on pyydetty olemaan säästäväisiä vedenkäytössä.

Tässä Sacramenton lähettyvillä on Folsom Lake, joka ei ole oikea järvi vaan ns. patoallas. Osa alueen asukkaista saa käyttöveden Folsom Lakesta. Järvi on tällä hetkellä alle 18 prosenttisesti täynnä. Kuivuus paljasti järvenpohjasta kylän jäänteet, jotka olivat jääneet veden alle 1950-luvulla kun pato rakennettiin. Tuo kylä tunnetaan nimellä "Mormon village", se oli perustettu 1848 kultaryntäyksen aikaan. Ihmiset ovat saaneet käydä tutustumassa kylään, mutta mitään esineitä sieltä ei saa ottaa mukaan.

Folsom Lake vehreimmillään

Folsom Lake nyt

Esineitä Mormon Villagessa

Rakenelmia Mormon villagessa.

 Muutama päivä sitten näin uutisissa juttua lentokoneista, jotka lentävät pilvien päälle ja suihkuttavat sinne jotakin ainetta, joka muodostaa pilvissä sadetta. En ollut ikinä kuullut mistään vastaavasta, vaikka se onkin keksitty jo -40 luvulla. Englanniksi tuota kutsutaan "cloud seeding", vapaasti suomeksi käännettynä siis "pilvien kylväminen".  Täällä Californiassa metodia käytetään myös lumisateen luomiseen, täällähän on nimittäin auringon ja meren lisäksi myös hyvät talviurheilumahdollisuudet :) Tässä alla kuva siitä miten tuo pilvien kylväminen käytännössä tapahtuu.

Mulle jäi epäselväksi, että käytettiinkö tuota metodia täällä tämän viikonlopun aikana. Eilen oli ainakin pilvistä ja saimme muutaman sadepisaran, mutta tänään on ollut taas pilvetön päivä.

Ensimmäiset vieraat

Vuosi on vaihtunut ja sen myötä saatiin tänne meille ensimmäiset yövieraat. Jasonin vanhemmat nimittäin tulivat meille viikoksi. He asuvat appiukon töiden vuoksi Guatemalassa, mutta heillä on talo myös Montanassa. He tulivat Joulunviettoon Montanaan ja ajoivat sieltä Portlandiin, jossa kävivät Jasonin siskolla ja sieltä sitten tulivat tänne.

Grandpa toi meille tälläisen kärryn. Samainen oli meillä käytössä kun oltiin Montanassa toissa kesänä.

Yhtenä päivänä käytiin syöttämässä kaloja kalankasvatuslaitoksella ja samaisella reissulla käväistiin myös Folsomin vankilassa ja Outlet Mall:ssa.

Kaloja syöttämässä

Taustalla useassa elokuvassa ja tv-ohjelmassa nähty Folsomin vankila.

Viikonloppuna ajettiin Monterey Bayhin, joka sijaitsee vajaa 200km San Franciscosta etelään. Täältä meiltä sinne ajoi kolmisen tuntia. Iltapäivä meni kierrelessä Fishermans Wharfia, jossa oli ravintoloita ja pieniä kauppoja. Illalliselle mentiin Japanilaiseen pihviravintolaan. Ravintolassa seurue istuu U:n mallisen pöydän ympärillä ja kokki valmistaa ruoan kaikkien edessä levyllä. Kokemus oli hieno ja ruokakin erinomaista. Itse söin kampasimpukoita ja pihviä, sen kaveriksi oli vihanneksia ja paistettua riisiä. Alkupalaksi tilasimme sushia, koska Jasonin vanhemmat eivät ole sitä aikaisemmin uskaltautuneet kokeilemaan. Yhteen sushirullista kuului mätiä ja tarjoilija toi sen erillisessä pikkukulhossa jos se ei satukaan olemaan tyttöjen makuun. No arvatkaas mitä, Olivia pisteli sen koko mätikulhin poskeensa :) Kyllä meitä huvitti.

Meidän porukka

Ruoka valmistui näyttävällä tavalla.

Olivia ja mätikulho

Seuraavaksi päiväksi olimme varanneet laivareissun Monterey Baylle. Tähän aikaan vuodesta valaat uivat pohjoisesta etelän lämpöisiin vesiin ja niiden näkemisen toivossa lähdimme siis veneilemään. Satamassa ja sen läheisyydessä oli satoja merileijonia ja melkein heti lahdelle päästyämme näimme delfiinejä. Niitä oli kuulemma 300-400 yksilön parvi. Yritin niitä parhaani mukaan kameralla ikuistaa, mutta parhaissakin kuvissa näkyy vähän evää. Pidemmällä pästyämme näimme useita valaita, mutta niitä tuntui olevan vielä vaikeampi ikuistaa kameralla. Ne sukeltavat 2-10 minuuttia ja tulevat sitten pintaan ottaakseen henkeä. On kuitenkin vaikea ennustaa mihin suuntaan ja kuinka nopeasti ne liikkuvat,  ja tulevatko ne pintaan 2 minuutin sukelluksen jälkeen vai kenties 10 minuutin jälkeen. Meillä oli kapteenina kokenut meribilogi, joka navigoi parhaansa mukaan ja toinen henkilö aina kertoi mihin suuntaan kannattaa katsoa. Ihan hieno kokemus kaikkinensa. Ei sitä valaita ihan joka päivä pääse näkemään livenä.

Merileijonia satamassa

Kahden delfiinin evät tuossa kuvassa.

Tytöt katselee.

Keskellä mun paras otos valaasta :)

Keskellä merta oli tälläinen merileijona ja lintu parvi ruokailemassa.

Isovanhemmat siis lähtivät eilen ja olivat tänään perillä, täältä on nimittäin Montanaan 17 tunnin ajomatka. Saa nähdä koska seuraavan kerran taas nähdään. He ovat Guatemalassa vielä vuoden ja täältä on yhdellä lyhyellä pysähdykselläkin sinne melkein 9 tunnin lennot. Ei siis edelleenkään ihan viikonlopuksi viitsi lähteä käymään.

Mukavaa uutta vuotta kaikille lukijoille!!!