Hieman myöhemmin paikalle tuli myös CSI-mies, joka sai otettua maasta hyvät jalanjäljet. Sormenjälkiä ei löytynyt. Poliisit kävivät myös pimpottelemassa naapuritalojen ovikelloja ja juttelemassa jotain. Tytöt eivät olleet koko episodista millänsäkkään. Poliisi sattui olemaan nainen ja siitä he olivat kysyneet, että voiko poliisi siis olla nainenkin. Jason oli sitten kysynyt, että haluaisivatko tytöt olla isoina poliiseja. Olivia sanoi, että hän haluaa olla isona Sophia. Sophia kertoi haluavansa olla isona daddy. Just.
Mä olin tänne muutosta asti puhunut, että joku varmaan yrittää murtautua tänne jossain vaiheessa. Jotenkin mulla oli vaan sellainen olo, että jotain tapahtuu. Mä olenkin kokoajan tarkastellut, että kaikki ovet on aina lukossa. Olen myös miettinyt, että meillä ei ole mitään kättäpidempää tälläisiä tilanteita varten. Tänään lähdetään käymään Walmartissa pesismaila ostoksilla ja aseen hankkiminen on nyt harkinnassa. Jossain vaiheessa Jason alkaa matkustamaan työnsä puolesta ja aseen omistaminen toisi ainakin mulle vähän mielenrauhaa.
Tämä meidän alue on hyvä ja rauhallinen alue. Poliisi sanoi, että näitä murtoja tapahtuu näillä hyvilläkin alueilla aina silloin tällöin. Täällä kiertelee päivisin useampi yksityisen turvallisuusfirman auto, mutta ei sekään riitä takaamaan turvallisuutta ja sitä, ettei täälläkin voisi sattua jotain.
![]() |
Poliisiauto ja CSI auto meidän talon ulkopuolella. |