Uudenlaista arkea

Me ollaan eletty nyt tasan viikko uudenlaista arkea. Pikkuhiljaa alkaa jo jonkinmoinen rytmikin tähän muodostumaan. Yleensä päivät menee niin, että heräämme Jasonin kanssa noin 6.30 ja Jason lähtee töihin seitsemän maissa. Samoihin aikoihin herätän tytöt ja autan heitä aamutoimissa. Vaatteet on valittu jo edellisenä iltana, samoin aamupala-astiat ovat odottomassa. Kun he alkavat syömään haen Lukaksen ja puen hänet pikaisesti. Samalla kun syötän Lukasta, syön itsekin. Reput ovat jo valmiiksi autossa ja valmiiksi tehdyt eväät laitan kylmälaukkuun. Suuntaamme koulua kohti klo 7.35. Kouluun voi saapua 7.40-7.50 välillä. Kun olen heittänyt tytöt kouluun, menen joko suoraan salille tai hetkeksi kotiin ja sitten vasta salille. Aamupäivällä ehdin lisäksi hiukan siivoilemaan tai käymään kaupassa. Lukas pitää laittaa päikkäreille viimeistään klo 12, koska joudun herättämään hänet klo 14 kun lähdemme hakemaan tyttöjä. Iltapäivät on mennyt siivoillessa (kyllä, siivoan aina ja paljon, hehe) ja ruokaa laittaessa. Jason tulee kotiin joskus kuuden pintaan ja siihen mennessä olen jo todella kypsä tähän lapsiperhearkeen :)

Hiukan on tässä jo tullut ikävä meidän suhteellisen kiireettömiä aamuja ja päiviä. Toisaalta on helpompaa olla kotona vain yhden lapsen kanssa, mutta kaikki pitää repiä sängystä melko aikaisin (entiseen verrattuna) ja Lukaksen päikkäriaikakin loppuu joskus kesken. Olen todella iloinen, että sain pitää tytöt kotihoidossa tähän asti ja viettää heidän kanssaan aikaa. Tässä lähiaikoina on huomannut kuinka nopeasti he kasvavat.


Kyselen heiltä paljon mitä oppivat ja tekivät koulussa, mutta joskus niistä ei kyllä saa mitään tolkkua tai vastaus on "en muista". Päivittäin tytöt kuitenkin kertovat Micheal nimisestä pojasta, joka on kuulemma tosi tuhma. Tämä poika oli jo joutunut kansiaankin, kun oli tehnyt jotain pahuuksia. Tänään tytöt osoittivat tämän Michaelin koulun pihalta. Harjaantunut silmä jotenkin erottaa ne "tuhmat pojat" sieltä joukosta, ehkä heissä on joku näkymätön leima. Tytöt myös puhuvat kahdesta lapsesta, jotka vielä viikonkin jälkeen itkevät äitiensä perään. Toinen on poika ja toinen tyttö. Tänään Sophia kertoi, että oli yrittänyt tälle itkevälle tytölle ehdottaa kaikenlaista kivaa tekemistä, mutta se vain halusi äidin. Ihana, että yritti lohduttaa toista. Kun kysyin tytöiltä, että onko heillä ikävä äitiä tai isää niin molemmat nauroi räkäsesti, että ei todellakaan :)  

Tää on tälläistä, kun yrittää Lukaksen kanssa tehdä jotain. Tässä mulla oli meneillään jauhelihakeiton teko ja niiden kaikkien miljoonan juureksen kuorimiseen ja pilkkomiseen menee KAUAN. Ei, täältä ei saa valmiita juurespusseja pakastimesta vaan simppelin keiton tekeminen ei käy tuosta vaan.

Sophia ja kuudesluokkalainen kummi.

Olivian omakuva.