Viimeaikojen tapahtumia

Viimeinen viikko on mennyt suht lähellä kotia pyöriessä. Nyt kun raskausviikkoja on jo niin paljon (keskiviikkona 37) niin en tiedä uskaltaako tässä kovin kauas lähteä. Muutama paikka olisi ollut kiva vielä nähdä, mutta niihin on molempiin useamman tunnin ajomatka. Jos synnytys käynnistyy tuolla jossain hornantuutissa, niin siinähän sitten ollaan :)

Raskaudesta voisin päivittää vähän. Viime keskiviikkona pääsin jo vähän pelästymään kun mulla oli lääkäri ja ultra aamulla. Ultraaja katsoi, että lapsivettä on aika vähän ja sanoi konsultoivansa lääkäriä. Lääkäri oli sitä mieltä, että tilanne ok ja pääsin lähtemään kotiin. Muutaman tunnin päästä puhelin soi ja lääkäri soitti, että oli huomannut aivoissa jotakin poikkeavaa ja halusi, että joku erikoislääkäri ultraa mut uudestaan toisessa paikassa. Ongelman nimi suomeksi oli laajentunut pikkuaivo-selkäydinsammio ja en löytänyt siitä suomeksi oikein mitään tietoa. Englanniksi (dilated cysterna magna) löytyikin vähän enemmän tietoa. Ultra siis tehtiin vielä samana päivänä ja siellä mitaksi tuolle "sammiolle" saatiin 10mm, joka on juuri se yläraja. Ultraava lääkäri ei onneksi nähnyt tarvetta jatkotutkimuksille, koska muita ongelmia ei ollut. Tuo laajentunut sammio löytyy usein kromosomihäiriöisiltä sikiöiltä.

Kyllä tähänkin (niinkuin tyttöjenkin) raskauteen on liittynyt kaikenlaisia sydämentykytyksiä. Jokin aika sitten saimme tietää, että Jasonilla on lihassairaus nimeltä FSHD ja se periytyy 50% mahdollisuudella. Raskaus oli jo silloin aika pitkällä, joten lapsivesipunktiota ei voitu tehdä, emmekä siis tiedä onko vauvalla tuo tauti. Lapsia ei testata automaattisesti, vaan ainoastaan jos heillä on jotakin oireita. Tytöillä ei ole ollut oireita, mutta Jasonin lääkäri on luvannut tarkastaa myös heidät lokakuussa. Tytöthän ovat itseasiassa liikunnallisesti tosi lahjakkaita, joten se auttaa minua uskomaan että heillä ei ole tuota lihassairautta. Ei tässä surkuttelut auta, mutta tietynlaisen varjon tuo diagnoosi on jokatapauksessa luonut tähän raskauteen. Nyt vaan toivomme, että tauti ei ole periytynyt tytöille tai vauvalle.

Mutta, sitten vähän kuvamateriaalia meidän viimeaikojen touhuista.
Kävin yksi päivä tyttöjen kanssa luonnontieteellisessä puutarhassa. Puutarhan näkemisen lisäksi sieltä pääsi kiertämään kivan muutaman kilometrin pituisen luontopolun. Mua huvitti kun yksi työntekijöistä varoitti meitä karhuista. Muistutin tyttöjä, että jos vastaan tulee karhu niin ei saa lähteä juoksemaan ja jos äiti menee maahan makaamaan niin heidän pitää heti tehdä samalla tavalla.  

Mä oon maailman huonoin sienitietäjä, mutta nuo taitaa olla joidenkin suurinta herkkua.

Äiti, äiti, kato kun hieno sieni.

Kärpässientä en antanut kantaa, mutta tälläisiä saivat poimia.

Tytöt heitteli sieniä jokeen.

Toissaviikonloppuna me käytiin ensin kivalla kävelyllä pitkin merenrantaa ja siitä sitten lounaalle paikalliselle torilla. Täällä Alaskassa asuu aika paljon Venäjänsukuisia ihmisiä ja sitä myöten matkamuistoista löytyy maatuskanukkeja ja muita Venäläisiä juttuja. Maistoimme Jasonin kanssa Venäläistä lihapiirakkaa nimeltään Piroshky. Ei se kyllä Suomalaiselle vetänyt vertoja. 

Näkymä keskustaan meidän kävelyltä.

Piroshky lihapiirakka ja Kung Pao Chicken. Vähän erikoisempi yhdistelmä.

Piroshky koju.

Viime viikonloppuna me pakattiin eväät ja ajettiin tunnin päähän Lake Eklutnalle, jossa kävin aikaisemmin jo tyttöjen kanssa. Syötiin siellä lounasta ja käveltiin noin 5km lenkki. Ei tämän mahan kanssa kyllä oikein pitempään jaksa kun selkään alkaa sattumaan ja liitoskivut alkavat. Mutta oli ihana taas nauttia järvi- ja vuoristomaisemista.

Täälläkin varoitettiin karhuista. Edellisenä päivänä karhu oli seurannut joitakin ihmisiä.

Sophialla oli nämä kepit siltä varalta jos karhu tulee. Tuo ilme on se, millä se karhu peloitetaan pois.

Näissä maisemissa kelpaa kävellä.

Taas tätä lempihommaa.

Mama ja maha

Kyllä mä vielä tuonne puuhun kiipeän, vaikka olisin kuinka raskaana.

Ja apinat perässä.