Proud to be an American

Katselin juuri erästä dokumenttia, jossa kuvattiin ihmisiä, jotka olivat saamassa USA:n kanlaisuuden. Dokumenttia varten oli kuvattu valanvannomistilaisuuksissa jokaisessa 50:ssä osavaltiossa. Joka vuosi miltei miljoona ihmistä saa kansalaisuuden. Aika paljon maahanmuuttajia, eikö?

Dokumentissa haastateltiin monia ihmisiä, heistä suuri osa tuli jostakin muualta kuin länsimaista. Heiltä kysyttäessä mikä on parasta Yhdysvalloissa, oli yleisin vastaus vapaus ja demokratia. Monet tulivat köyhistä maista, jossa ihmisen vapauksia on rajoitettu. Heille tänne Yhdysvaltoihin pääseminen on unelmien täyttymys. Dokumentissa kuvattiin ihmisiä itkemässä tilaisuudessa, jossa heistä tuli kansalaisia. Omien sanojensa mukaan, USAn kansalaisuuden saaminen oli parasta mitä heille oli koskaan tapahtunut ja heidän elämänsä onnellisin päivä. Ihmisten haastatteluja katsellessani mietin, kuinka erilaista mahtaa olla tulla Suomeen maahanmuuttajana. Tänne kansojen sulatusuuniin uppoaa joka vuosi miljoona lisää maahanmuuttajaa, Suomessa valitetaan niistä muutamistakin . Kuinkahan kauan aikaa pitää kulua, että Suomikin on aidosti monikulttuurinen maa ja ihmisiä ei ajatella syntyperäisinä suomalaisina ja maahanmuuttajataustaisina suomalaisina.

Dokumenttia katsellessa mietin itsekin, että mahdankohan liikuttua muutaman vuoden päästä kun voin hakea kansalaisuutta ja vannon sen valan. En kuitenkaan usko, että se on minulle liikuttava kokemus. USA ei ole minulle mikään ihmemaa, vaan maa toisten joukossa. Suomesta tulevana täällä ei ole sen enempää vapauksia tai maa ei ole sen kehittyneempi kuin Suomikaan. Tällä hetkellä nautin täällä asumisessa eniten mukavista keleistä ja maisemista. Jo useamman vuoden ajan olin miettinyt Suomessa ollessa, että onko mitään järkeä elää paikassa jossa vain aina odottaa kesää ja sitten niitä oikeasti lämpimiä päiviä on se kymmenen, jos sitäkään. FYI, en ole talvi-ihminen :)

Dokumentin myötä mietin myös, sitä että miksi suomalaiset väheksyvät omaa maataan. Täällä Yhdysvaltoja ylistäviä lauluja on vaikka kuinka paljon ja niitä lauletaan suoraan sydämestä, niin laulettiin siinä katsomassani dokumentissakin melkein hurmokseen asti. Täällä on oikeasti paljon ihmisiä, jotka uskovat että tämä on maailman paras paikka asua ja olla. Toisaalta amerikkalaiset eivät matkusta maan ulkopuolelle kovin paljoa ja mediakin on aika omamaa keskeistä, joten mielikuvan luominen muista maista voi ollakin vaikeaa. Mutta siltikin mietin, että miksiköhän suomalaiset eivät ole yhtä ylpeitä omasta maastaan? Onko siinä vaan se ero, että amerikkalaiset ja suomalaiset ovat ihmisinäkin aika erilaisia. Suomalaiset näin kärjistettynä vaatimattomia ja hiljaisia ja amerikkalaiset taas itsevarmempia ja äänekkäämpiä.

Loppukaneettina voisi sanoa, että olen ylpeä, että olen suomalainen. Yllätyksenä on tullut, että täällä useampi ihminen on tiennyt Suomesta nimenomaan sen mistä minäkin olen ylpeä - ilmainen koulutus, lähes ilmainen terveydenhuolto ja sosiaaliedut. Päällimmäisenä Suomesta tietävien ihmisten keskuudessa on ollut, se että Suomessa yhteiskunta auttaa heikoimpiakin. Tietoisuus Suomesta on tainnut nousta, koska omina vaihto-oppilasaikoina ei kukaan tainnut edes tietää missä Suomi on. Lukuunottamatta niitä, jotka kävivät luokassa jossa eräs opettaja ympyröi maailmankartasta Suomen ja kirjoitti siihen päälle "Anna the Finnish viking lives here".

Nämä ajatukset tuossa yllä ovat kärjistyksiä. Tiedän, että teissä lukijoissa on paljon ihmisiä, jotka ovat nähneet maailmaa ja ehkä oppineet sitä myötä arvostamaan Suomea eri tavalla. Tälläisiä ajtuksia mulle heräs tässä keskiviikkoiltana.