lauantai 26. lokakuuta 2013

Terveisiä Californiasta!

Täällä Sacramentossa ollaan - nyt jo kolmatta päivää. Meidän loppuaika Suomessa ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Jasonin piti tulla sunnuntaina, mutta hän myöhästyi jatkolennolta Islannissa ja oli siellä jumissa vuorokauden. Saimme siis daddyn kotiin vasta maanantaina ja hänen Suomen visiitistä tuli vain 48 tunnin mittainen.

Lennot meni tosi hyvin, vaikka tytöt nukkuivat vuorokauden aikana vain 3 tuntia. Lentomatkustaminen on heille jo tuttua ja käyttäytyivät kyllä todella hienosti ja tämä äiti on ylpeä. Ensimmäisenä yönäkin saatiin unta kokonaiset 5 tuntia, seuraavana sitten jo vähän enemmän. Kaikki siis olemme päässeet rytmiin tosi nopeasti

Laitan kuvia meidän talosta myöhemmin kun olemme saaneet sisustettua enemmän, mutta tältä näyttää meidän talo ulkopuolelta.



Nämä ensimmäiset päivät ovat kuluneet pitkälti kauppoja kolutessa. Kaikenlaista onkin jo kotia varten löytynyt, mutta kyllä tämän 220m2 sisustamiseen hetki menee, eikä kaikkea voi ihan kerralla ostaa. Ensimmäisenä päivänä Targetista löytyi hyvät kärryt, jossa tytötkin viihtyivät:
Tyttöjen lempilelu on jo pitkän aikaa ollut nukenrattaat. Täällä Sacramentossa oli uudet rattaat odottamassa ja niitä jo testattiin ulkonakin:
Eilen käytiin katsomassa Sacramenton keskustaa ja "Old Sacramentoa", joka on aivan joen rannalla.

Tänään käytiin ostamassa tytöille pyörät ja samalla vähän testattiin Cadillac Escaladia. Pyörät nyt ei ole ihan oman maun mukaiset, mutta emme löytäneet tytöille muita vaihtoehtoja kuin erilaisia prinsessa ja Barbie pyöriä. Noissa ostamissamme pyörissäkin lukee ympäriinsä "Pinkalicious". Mitähän nää amerikkalaiset olisi mieltä Pohjoismaissa yleistyvästä sukupuolineutraalista kasvatuksesta. En nyt itse ole suoranaisesti sen kannalla, mutta toisaalta ärsyttää että tytöille on tarjolla ainoastaan "over the top" tyttömäisiä juttuja. Tässä nää ihanuudet jokatapauksessa.



Tänään illalla käytiin vielä testaamassa pyöriä ja ajeltiin viereiseen puistoon, joka on kyllä tosi passeli. Leikkialueen yllä on katos, joka suojaa niin paahtavalta auringolta, kuin sateeltakin - aivan mahtavaa. Näiden amerikkalaisten puistojen jälkeen Suomalaiset puistot tuntuu niin tylsiltä. Tässäkin puistossa on leikkialueen lisäksi picnic pöydät ja grilli. 
Tähän loppuun täytyy vielä laittaa kuva tytöistä ja bootseista. Nauroin vedet silmissä kun tytöt näitä kaupassa testasivat. Bootsit jäivät sinne kaupaan ainakin toistaiseksi, mutta hyvin onnistui tyttöjen kävely pikku korkojenkin kanssa.





5 kommenttia:

  1. Kas kun tytöt ottivat erilaiset pyörät. Sieläkö ei ollut potkupyöriä.?
    Noi bootsitkin ova huikeet, mutta kyllähän sitä vielä ehtii...
    Upeita kuvia kaikki.Vanha kaupunki on oikea villinlännen kaupunki, hevosten tilalla vain autot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näkynyt potkupyöriä ja ajateltiin muutenkin hommata noi normi pyörät vaikka ne potkupyörät onkin olleet tosi hyvät. Suostuivat onneksi eri pyöriin, on sitten helpompi tietää kaukaakin kumpi kyseeessä :)

      Poista
  2. Ihania kuvia, teillä on varmaan ihan mahtavaa nyt kun totuttelette uuteen elämään siellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku on ainakin ollut mukavaa, mutta kyllähän se arki täälläkin koittaa. Mutta, kyllä tämä ilmasto tekee siitä arjesta ehkä hitusen erilaista.

      Poista
    2. Aivan varmasti! Kyllä lämpö tekee ihmeitä :)

      Poista