Pahoittelen muutaman viikon päivitystaukoa. Monet lukijoista ovat facebook kavereitani ja jo tietävätkin, että meille syntyi pieni Lukas poika 4.9.2014 klo. 19.46. Pojalla oli painoa 3415g ja pituutta 52cm. Yllättävän iso poika sieltä siis tuli, tosin aika laiheliinilta se näyttää kun pituutta oli kuitenkin aika reilusti.
Synnytys käynnistettiin rv 39+1. Menimme sairaalaan aamulla klo 8 ja klo 10 aloin saamaan suonensisäisesti supistuksia aiheuttavaa oksitosiinia.
|
Tässä viimeinen kuva musta ja mahasta. |
Kalvot puhkaistiin 11.30. Etenkin tuo kalvojen puhkaiseminen sai aikaan kipeät supistukset. Sinnittelin klo 15 asti, jolloin sain epiduraalin. Kaksoset syntyi luomuna, enkä voinut edes kuvitella kuinka paljon se epiduraali voisi auttaa kipuihin. Sehän teki koko hommasta ihan piece of caken. Toki se vaikuttaa ihmisiin erilailla, mutta oma kokemus oli se, että kivut olivat aivan toista luokkaa luomuna synnyttäessä. Vauvan sydänäänissä oli vähän jotain häikkää ja sen vuoksi sain välillä lisähappea. Aika moneen piuhaan sitä oli kiinnitettynä siinä sängyssä maatessa.
Avautumisvaihe oli aika pitkä koska vasta 19.30 olin 10cm auki. En tuntenut ponnistustarvetta, mutta olin jo niin kypsä koko hommaan, että kysyin saisinko alkaa ponnistamaan jokatapauksessa ja 16 minuuttia myöhemmin syntyi Lukas.
|
Eka kuva mamasta ja Lukaksesta. |
Taisin jo aikaisemmissakin postauksissa kehaista sairaalaa. Synnytysosasto oli juuri remontoitu ja samoiten lapsivuodeosasto. Osastolla ollessa jokainen saa itse tilata haluamansa ruoat menusta. Oli myös kiva, että huonetta ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa ja siellä oli levitettävä vuodesohva. Jasonkin nukkui ensimmäisen yön siinä sohvalla. Toiseksi yöksi lähetin sen lepäämään kotiin :) Sairaalayöt on niin levottomia kun siinä ramppaa ihmisiä tarkistamassa milloin mitäkin.
|
Menu |
|
Sain tälläisen gift basketin ravintolalta :) |
|
Lounaaksi kalaa, riisiä ja salaattia. |
|
Aamupalaksi valikoitui molempina aamuina samat jutut :) Sopivan tuhti setti juuri synnyttänäälle nälkäiselle mamalle. |
|
Vauvan jalkaa laitettiin tälläinen hälytyslaite, jotta kukaan ei voi poistua vauvan kanssa osastolta luvatta. |
|
Tässä kotiin lähdössä. |
Kaiken kaikkiaan synnytys meni tosi hyvin ja pääsin pois sairaalasta 1,5 vrk myöhemmin. Kotona tuskastelin imetyksen kanssa. Maito nousi jo toisena päivänä ja sitä tuli hurjasti, mutta vauva ei tahtonut imeä. Neljäntenä päivänä synnytyksestä kävimme lääkärissä ja paljastui, että Lukas oli menettänyt 15% syntymäpainostaan. Tapasin imetyskonsultin, joka auttoi imuotteen kanssa. Poika ei meinannut millään suostua rinnalle ja sovimme, että syötän hänelle pumpattua maitoa pullosta. Seuraavana päivänä paino olikin noussut jo 90g ja sitä seuraavana 30g. Mutta nyt viimeisten kahden päivän aikana paino oli noussut yhteensä vain 22g. Lisäksi hän on kellastunut, mutta bilirubiini arvo 290 ei ole tarpeeksi korkea valohoitoa varten. Olen siis juossut lääkärissä jokapäivä ja sama homma jatkuu ensi viikolla. Olen nyt yrittänyt syöttää häntä vähän joka välissä. Lukas vaan on kovin uninen, eikä itse edes herää syömään. Voi olla, että pyydän heitä ottamaan tuon biliribiinin uudelleen maanantaina jos poika ei hieman piristy.
Tytöt ovat ottaneet pikkuveljen vastaan ihan hurjan hienosti. He haluavat pitää Lukasta sylissä ja auttaa vaipanvaihdossa jne. Mustasukkaisuutta ei ole vielä havaittavissa, mutta tuskin siltä ihan täysin vältytään kun vauva kuitenkin vaatii tosi paljon mun huomiota, etenkin kun tuo syöminen on nyt vähän hankalaa.
Me ollaan tässä viikon aikana puuhailtu jo kaikenlaista. Mä en vaan pysty olemaan kotona edes yhtä kokonaista päivää, vaan tykkään siitä että on ohjelmaa. Tässä lopuksi kuvia viikon varrelta.
|
Tyypillä on kunnon hiukset. |
|
Olivia hoitaa. |
|
Sophia ja Lukas. |
|
Sophia harjaa hiuksia. |
|
Torilla. |
|
Lukas tykkää nukkua kapaloituna. |
|
Tässä silmät auki. |
|
Jääkarhun kanssa poseerausta. |
|
Keilailua. |
|
Meitin perhe museon pihamaalla. |
|
Mama ja Lukas |
|
Build a bearissa oli loppuunmyynti. Jono oli pitkä ja Lukas sai iltapäiväruokansa siinä jonottaessa. |
|
Tytöt uusien nallejensa kanssa. |
|
Tässä vielä kuva tältä aamulta. |
Ihana Lukas ja ihania kuvia ja ihania isosiskoja :) Toivottavasti poika alkaa syödä ja piristyä!
VastaaPoistaKiitos Jaana!
PoistaPaljon onnea koko perheelle! :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOnnea Anna! Meidän M:lla oli aikanaan ihan samat rattaat, UppaBaby Vistat :) Mä en myöskään oo yhdenkään vauvan kanssa kyennyt jäämään neljän seinän sisään muutamaa päivää pidemmäksi aikaa, vaan alusta saakkka aina mentiin. Täällähän se on ihan normaaliakin, eikä kukaan kohauttele kulmiaan nähdessään vastasyntyneen museossa tai kaupassa.
VastaaPoistaKiitos! Nuo uppababyt vaikuttaa tosi kivoilta rattailta. Lukas on nyt nukkunut yönsä siinä kovassa kopassa.
PoistaTänään me mennään vähän patikoimaan ja testataan rintareppua.
Paljon onnea! Toivottavasti syöminen lähtee sujumaan.
VastaaPoistaLämpimät onnittelut teille kaikille! Fb:n kautta tiesinkin teidän pienokaisesta, mutten ole tainnut muistaa siellä ryhmässä onnitella. Kaunis pieni, ja kaunis nimi.
VastaaPoistaLämpöiset onnittelut suloisesta pojasta!
VastaaPoistaT: Anna