keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Uusi koti osa I

Ostimme oman kodin Rocklinista, joka kuuluu Sacramenton esikaupunkialueeseen. Tykästyimme Rockliniin monestakin syystä. Tärkeimpänä oli hyvä koulupiiri, mutta olin myös kaivannut mukavia ulkoilumaastoja, joita ei oikein Sacramentosta löydy. Sacramento on laaksossa ja sen vuoksi todella tasainen ja muutenkin vähän tylsä ulkoiluun. Rocklin sen sijaan sijaitsee lähellä Sierra vuoristoa ja tässä on ihan lähellä ihan patikointiinkin sopivia alueita. 

Meidän talossa on neliöitä tarkalleen 226m2. Olohuoneita on kaksi, samoiten ruokailutiloja. Edellä mainittu tilanjako on aika tyypillinen amerikkalaisissa kodeissa. Makuuhuoneita on 4 ja vessoja 3, kaikissa on myös suihku ja kylpyamme. Lisäksi löytyy tiestysti keittiö. Autotalli on ns. tandem malli, johon mahtuu vierekkäin kaksi autoa ja lisäksi toiselta puolelta talli jatkuu pidemmälle ja ihmiset käyttävät sitä aika usein varastona, niin myös me. 

Meillä on vielä paljon tavaroita hankintalistalla, joten koti ei ole vielä valmis. En välttämättä tykkää laittaa kuvia keskeneräisestä "projektista", mutta tässä varmasti menee hetki jos toinenkin ennenkuin kaikki hankinnat on tehty.

Alue on mukavan rauhallinen ja kaikkien pihat on hyvin hoidettuja, vaikka sitä ei ole mitenkään erikseen säädelty, niinkuin monilla alueilla on. Tässä näkymiä kadulta molempiin suuntiin.


Pihassa on paljon erilaisia ruusuja ja ikivihreitä, koivukin löytyy. Mä en ole ikinä ollut mikään viherpeukalo, mutta tuossa pihassa olen joutunut puuhaamaan jo useampaan otteeseen. Autotallin vieressä näkyvä puu olisi tarkoitus kiskoa veke viikonlopun aikana. Talon oikealla puolella on ihka oikea koivu :)







Kotioven edessä koivu.
Sisääntullessa meillä on amerikkalaiseen kotiin epätyypillisesti eteinen. Täällä nimittäin monessa kodissa kävellään suoraan olohuoneeseen. Eteinen on malliltaan pyöreä.
    
(valaisin vaihtuu vielä jossakin vaiheessa)
Tässä vielä havainnollistavampi kuva eteisestä.  

Eteisestä eteenpäin katsottaessa näkyy "arkiolohuoneeseen".Vasemmalla perällä on keittiö ja oikealle käännyttäessä yksi makuuhuone, kylpyhuone ja ovi autotalliin.


Käytävälle on päässyt näytille erinäisiä esineitä. Ikonit ovat äitini tekemiä ja alahyllyn arkku on appivanhemmilta, jotka ovat tuoneet sen Guatemalasta. Block lamppu ja Iittalan tuikut muistuttavat tietysti Suomesta.


Sisääntulosta oikealle on olohuone ja vasemmalle puolella ruokailuhuone. Olohuone on vielä aika keskeneräinen. Sinne on hakusessa jotain seinille, verhot sekä pitkä lipasto yhdelle seinälle. Tila on todella korkea, noin seitsemän metriä.




Ruokailuhuone on varmaankin ainoa huone, joka on täysin valmis. Sinne on myös päässyt meidän ainoa Suomesta tuomamme "huonekalu", nimittäin Eero Aarnion puppy :) Olen iloinen, että se pääsi uudessa kodissa näkyvälle paikalle. Täällä ei kukaan tietenkään tiedä mikä se on ja se herättääkin aikatavalla hilpeyttä. 



Ettei tule kuva ähky, niin jääköön taloesittely tällä kertaa tähän ja jatketaan taas seuraavalla kerralla.

3 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Kyllä susta vielä viherpeukalo saadaan. Laitat tytöille vaikka mansikoita pihaan kasvamaan :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan skandinaavisesti sisustettu koti ja tuo koivu pihassa on mahtava. Ja tosi kivat sohvat - meillä on nimittäin aivan saman näköiset;) Tehän ootte saaneet jo tosi hyvin laitettua kotia vaikka niin lyhyt aika muutosta, varmasti kaikki ymmärtää jos projekti vielä kesken. Mielenkiinnolla odotan lisäkuvia muista huoneista.

    VastaaPoista
  3. Kaunis koti ja nätti naapurusto. Tuo pyöreä eteinen on aivan ihana. :)

    VastaaPoista