sunnuntai 30. marraskuuta 2014

On vähän kiirettä pitänyt

Taas on vierähtänyt tovi siitä kun olen blogia viimeksi päivitellyt. Ymmärtänette, että on pitänyt vähän kiirettä :) Noiden kolmen ipanan kanssa touhutessa päivät menee niin nopeasti, että tähän koneelle ei ehdi juuri istumaan. Nettiä mä käytänkin nykyään lähestulkoon aina vain puhelimella. Facebookkia, uutisia ja muiden blogeja tulee luettua hiekkalaatikon reunalla ja vauvaa syöttäessä.

Tässä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut kaikenlaista mistä olisi kiva kirjoittaa pitempääkin. Äiti lähti takaisin Suomeen marraskuun alussa ja vietimme hänen kanssaan pari viimeistä päivää San Franciscossa. Viikko sitten kävin hyppäämässä laskuvarjohypyn, se on ollut mun pitkäaikainen haave ja pääsin sen vihdoin toteuttamaan. Samana viikonloppuna me käytiin myös perhekuvassa, se olikin ensimmäinen laatuaan.

Naisia (ja Lukas) kolmessa sukupolvessa San Franciscossa.
San Franciscossa oli Joulukuusi pystyssä jo marraskuun 7. päivä.

Lounasta China townissa.

Tytöt Chinatownissa uusien syömäpuikkojen kanssa.

Chinatown

Kotona sushia ei riittänyt vanhemmille kun tytöt söi puikoillaan ne kaikki.
Meikä lähdössä hyppäämään.

Varjojen fiksausta.
Viime torstaina juhlimme Kiitospäivää. Viime vuonna olimme San Franciscossa ja tällä kertaa ystävien luona. Meillä oli oikein mukavat juhlat ja maittavat ruoat. Syömingit oli nyyttäriperiaatteella ja meikäläinen toi tarjottavaksi sugar cookies, apple caramel cheesecake ja pumpkin pie.

Uima-altaan vesi on jo liian kylmää uitavaksi.

Kalkkunan leikkausta. Olikin muuten huippuhyvää.
Pöytä on katettu.
Jälkkäriä.

Seurustelua.

Lukas sai haistaa.

Jenkkifutis matsi San Francisco 49ers vs Seattle Seahawks oli telkkarissa, joten osa porukasta keskittyi katsomaan sitä.

Kaksi kikkarapäätä.

Syksy on tullut tännekin ja lehdet tippuvat puista.
Ensi kerralla sitten kirjoittelen Joulunalus tunnelmista. Tänään jo laitettiin tyttöjen huoneeseen joulukuusi ja samoiten Joulusukat roikkuvat takan päällä. Huomenna saa jo avata kalenterien ekat luukut.

Lukas on valmiina Jouluun ja itseluottamuskin on kohdillaan.

2 kommenttia:

  1. Ihana blogi!! Teillahan oltiin Chinatownissa samoissa tunnelmissa kuin tallakin puolella palloa ;) Puikot pysyy yhta hyvin kasissa taallakin ;) Ihanaa joulun odotusta!!

    VastaaPoista