tiistai 10. maaliskuuta 2015

Muuttotouhuja ja kuulumisia

Täytyy vähän petrata tämän blogin pitämisen kanssa. Tarkoitus ei alunperinkään ollut kirjoittaa jokapäivä, mutta hieman useammin kuin kahden kuukauden välein :) Mielenpäällä on monesti kivoja aiheita, mutta joskus on vaikea löytää aikaa tässä koneen äärellä istumiseen. Ajattelinkin nyt kirjoittaa mitä meillä oikein kuuluu.

Aloitimme oman talon etsimisen jo viime keväänä kun saimme Espoon asuntomme myytyä. Tuolloin emme kuitenkaan olleet vielä liikkeellä tositarkoituksella, vaan lähinnä kartoittamassa mitä meidän budjetilla on tarjolla. Sitten tuli muutto Alaskaan ja asunnonhaku jäi hetkeksi jäihin. Heti Alaskasta palattuamme aloimme juosta näytöissä. Täällä myös ostajalla on (yleensä) välittäjä. Ostajan agentti saa puolet myyjävälittäjän palkkiosta joka on 6% myyntisummasta. Valitsimme omaksi välittäjäksemme miehen, jonka tapasimme jo viime keväänä eräässä näytössä. Kaikille avoimia näyttöjä on vähemmän ja sen vuoksi taloja käydään katsomassa yleensä yhdessä oman välittäjän kanssa. Tähän asunnonosto kuvioon olisi kiva palata vielä tarkemmin eri blogipostauksessa, se nimittäin eroaa todella paljon Suomen käytännöstä. Kävimme katsomassa lähemmäs 50 taloa ja teimme kuusi tarjousta, ennenkuin seitsemäs tarjous tärppäsi. Täällä on nyt myyjän markkinat ja talot menevät nopeasti kaupaksi, eikä tinkivaraa juuri ole. Olemme siis tehneet vihdoin talokaupat ja ensi viikolla pääsemme muuttamaan!!! Tässä alla kuva talosta ulkoapäin, sisäkuvia tiedossa vähän myöhemmin. Talossa on neljä makuuhuonetta, kolme vessaa ja kokoa 226m2.

Talon oston myötä meille tulee myös paikkakunnan muutos. Olemme tähän asti asuneet Sacramentossa, mutta muutamme nyt läheiseen Rockliniin. Tästä meiltä on sinne noin puolentunnin matka. Sacramentossa on se hyvä puoli, että Jasonilla on ollut lyhyt työmatka, mutta siihen ne hyvät puolet sitten melkein jäävätkin. Rocklin on valittu Kalifornian parhaaksi kaupungiksi lapsiperheille ja koko maanlaajuisestikin se sai sijoituksen 13. Nämä USA:n kaupungit tuppaavat olemaan sellaisia, että ne parhaat alueet löytyy sieltä kauempaa (suburbs). Vaikka tämä meidän nykyinenkään alue ei ole mikään halpa, niin täällä liikkuu silti outoa porukkaa ja välillä sitä miettii, että missä ihmeessä sitä tulee asuttua.

Tytöillä on ensi viikolla viimeinen viikko preschoolissa, jossa he ovat käyneet lokakuusta alkaen 2x3h viikossa. Näiden kuukausien aikana he ovat oppineet aakkoset hyvin myös englanniksi ja kaikkea muutakin. Tuntuu, että he ovat kyllä todella valmiita ensi syksynä alkavaan eskariin.

Tässä tytöt leikkimässä Jake and the neverland pirates miekoillaan.
Lukaskin täytti jo puolivuotta. Hänen kanssaan on ollut aika vuoristorataa. Välillä on hyviä päiviä, jolloin hän on tyytyväinen, mutta sitten vähän liikaa päiviä kun hän vain itkee ja on tosi vaikea pitää tyytyväisenä. Viime viikolla hänellä todettiin korvatulehdus ja sai siihen antibiootit. Alkuviikko onkin mennyt tosi paljon paremmissa fiiliksissä kuin viimeiset pari viikkoa.

Tästä Lukas tykkäsi tänään. Olivian kanssa kiikkumassa.